Hallituksen kokouksen kuulumisia

Säästösalon hallitus kokoontui 23.9. Tässä kokouskuulumisia:

LVIS-saneeraus on valmistunut huoneistojen osalta. Saunat ja pesutupa otetaan käyttöön 28.9.2015 alkavalla viikolla sitten kun viimeisetkin työt on todettu valmiiksi. Käyttöönotosta tulee tiedotusta. Saunoissa jatketaan remonttia edeltäneillä vuoroilla. Uusia vuoroja voi tiedustella talonmieheltä.

LVIS-saneerauksen hankebudjetti tulee alittumaan jonkin verran. Tämä huomioidaan viimeisessä kertamaksuerässä tai osakkaan lainaosuudessa, riippuen siitä kumman maksutavan on valinnut.

Rappuihin on tilattu uudet ilmoitus- ja nimitaulut.

K-rapun päätyyn on tulossa uusi lukittava pyöräsuoja entisen pyöräkellarin lisäksi. Tämän jälkeen pyörille pitäisi olla entistä paremmin säilytystilaa. Säilytystilojen valmistuttua järjestetään romupyörien keräys. Tästä tiedostusta myöhemmin.

Taloyhtiön taloudellinen tilanne on suunnitelmien mukainen. Merkittäviä poikkeamia vuosibudjetista ei ole tapahtunut.

Syystalkoiden ajankohta riippuu säistä. Mahdollisesti lokakuun loppupuolella.